Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sienet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sienet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Suppilovahverokeitto


Suppilovahverokeitto, seuralaisenaan timjamiskonssi
Tämä oli loppujen lopuksi aika ankea sienisyksy, vaikka alkusyksystä täpisinkin sienireissujen kera. Syksy poiki kaksi tuottoisaa sieniretkeä ja muutoin pelkkiä vesiperiä. Onneksi on ihania ystäviä, joilla on salaisia sienijemmoja metsässä. Ja ymmärrän täysin, jos omia salaisia sienestyspaikkojaan ei halua jakaa muiden kanssa. Pääasia, että jakaa sienisaaliinsa kanssani :D !

Siksi olikin ihanaa avata ovi Anulle, joka tupsahti luoksemme mukanaan pussillinen kuivattuja suppilovahveroita.  Kun kaapin perältä löytyi vielä viimevuotisia kuivattuja mustatorvisieniä, oli pakko vääntää kermainen, sakea sienikeitto!
2 reilua kourallista kuivattuja suppilovahveroita
5 dl vettä
1-2 liemikuutiota (kasvis- tai kanaliemikuutiot)
4 dl kermaa
3/4 dl vaaleaa maizenaa
ripaus valkopippuria

Murenna sienet pienemmäksi muruksi ja laita ne likoamaan veteen noin puoleksi tunniksi.
Sienet likoavat kärsivällisinä, ovat saaneet seuralaisekseen skonssitaikinan.
 Laita sienet, vesi ja liemikuutiot kattilaan ja kuumenna niin, että liemikuutiot liukenevat veteen sekoitellessa. Lisää maizena sekä kerma kattilaan ja kuumenna uudelleen sekoitellen. Keitto on valmista kun se kiehahtaa ja saostuu, mausta valkopippurilla oman maun mukaan ja nautiskele hyvän leivän kera, noms!

torstai 1. lokakuuta 2015

Hemmetin hyvä sienipiirakka

Ai hemmetti että on hyvää piirakkaa! Tästä ei kyllä varmaan juuri huomiselle jää..

Näin sanoi mieheni maistettuaan ekan palan. Syksyn kunniaksi siis tein sienipiirakan ja oli vissiin hyvää. Oma hommansa on siinä, kun taikinaa täytyy joka välissä viilennellä jääkaapissa, ei siis mikään "mä tästä äkkiä jotain tekaisen"-resepti, mutta lauantai-illaksi kun kiirettä ei ole ja hyvä leffa odottaa korkkaamistaan.. tämä on se piirakka, joka kannattaa tehdä! Resepti on Lisa Lemken kirjasta "Syödään porukalla".

 Piirastaikina:
70 g jääkaappikylmää voita
2 dl vehnäjauhoja
1 dl grahamjauhoja
70 g maitorahkaa
1/2 tl suolaa
1/2 rkl kylmää vettä
Täyte:
3 isoa sipulia
25 g voita
1 1/2 rkl sokeria
1/2 dl hyvää balsamiviinietikkaa
suolaa ja mustapippuria
2 tlk metsäsienikuutioita
15-20 salvian lehteä
3 munaa
3/4 dl täysmaitoa
3/4 dl kermaa
1/2 dl hienoksi raastettua parmesaania

Leikkaa piirastaikinaan tuleva voi kuutioiksi. Sekoita voi nopeasti yhteen jauhojen, maitorahkan ja suolan kanssa. Lisää lopuksi vesi ja vaivaa ripeästi notkeaksi taikinaksi. Peitä taikina muovikelmulla ja anna sen levätä jääkaapissa n. 20 minuuttia.
Kumoa taikina kevyesti jauhotetulle leivinpöydälle, alusta sitä hieman ja kaulitse se noin 3 cm paksuiseksi levyksi. lisää tarvittaessa leivinpöydälle enemmän jauhoja, jotta taikina ei tartu siihen. Vuoraa irtopohja- tai piirakkavuoka taikinalla. Painele taikina huolelisesti vuokaan niin, että sitä on myös vuoan reunoilla. Leikkaa tarvittaessa ylimääräiset piirakkataikinanreunat pois. Peitä vuoka muovikelmulla ja anna sen levätä jääkaapissa n. 30 minuttia. Laita sillä aikaa uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Ota piirakka jääkaapista ja poista muovikelmu. Pistele pohjaa haarukalla ja peitä reunat alumiinifoliolla.

Taustalla apuleipuri odottamassa iltapalaansa..
Esipaista piirakkaa uunin keskitasolla n. 15 minuuttia, tai kunnes pohja on kypsä ja saanut hieman väriä. Ota piirakka uunista ja poista alumiinifolio. Kuori ja suikaloi täytteeseen tulevat sipulit. Kuumenna voi paistinpannussa ja kuullota sipulit pehmeiksi ilman, että ne saavat väriä. Lisää sokeri ja viinietikka ja anna nesteen kiehua kokoon. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita salvia ja sienet munien, maidon ja kerman kanssa. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Kaada muna-maito piirakkavuokaan, levitä päälle karamellisoidut sipulit ja ripottele pinnalle parmesaanijuustoa.
Paista piirakkaa uunin keskitasolla n. 20 minuuttia.


keskiviikko 26. elokuuta 2015

Sienitäytteiset lämpimät voikkarit


Kohta aletaan kärtsätä!
Syksy on saapunut, keräilijävietti herää ja suuntaan metsään etsimään sieniaarteita! Ennen vanhaan sieniä hyödynnettiin ruuanlaiton lisäksi värjäykseen ja lääkintään, viime vuosina on tuntunut, että sienestys on taas nostanut päätään. Ja mikäs sen parempaa, kuin suunnata lämpimänä syyspäivänä metsään. Multa tuoksuu, aurinko lämmittää ja kanerva tuoksuu. Perisuomalaisesta kanervametsästäkin löytää jos jonkinlaisia aarteita, tässä nyt yksi niistä jakoon teille! Sienitäytteiset voikkarit ovat helppo iltapala ja käteviä tehdä silloin, kun haluat päästä sieniä maistelemaan, mutta niitä ei löytynyt litratolkulla. Käännä siis pienikin sienisaalis iloksesi ja maistele näitä lämppäreitä hymy huulilla syysauringosta nauttien! 
Näihin leipiin käytettiin kantarelleja, haperoita, tatteja sekä ryöpättyjä rouskuja.

Tarvitset:
1 l metsäsieniä
2 isoa sipulia
voita paistamiseen
1 kanaliemikuutio
mustapippuria
1 dl kermaa
persiljaa
6 siivua hyvää täysjyväleipää
loraus oliiviöljyä
valkosipulinkynsi
Kermajuustoa
Kuumenna sieniä pannulla, kunnes niistä on haihtunut neste, sienet saavat hieman väriäkin, että saavat hieman rapeutta. Lisää reilu voinokare ja silputtu sipuli. Kypsennä sipuli pehmeäksi ja murenna joukkoon kanaliemikuutio. Lorauta joukkoon hieman kermaa, että saat täytteestä muhennosmaisen. Lisää lopuksi tuore persilja ja mustapippuria. Nosta sivuun.
 Paahda leipäviipaleita pannulla oliiviöljyssä ja anna niiden ottaa hieman väriä. Hiero leipäviipaleiden pinnalle paiston jälkeen puolitettua valkosipulia leikkauspinnasta. Leikkaa pieni viipale valkosipulista aina pois uutta leipää hieroessasi, että saat valkosipulista "kosteutta" leivän pintaan. Lado sienitäyte leipien päälle ja laita päällimmäiseksi muutama siivu oman maun mukaan kermajuustoa. Kuumenna leivät uunissa n. 200 c, kunnes juusto on sulanut ja ottanut hieman väriä. Nauti iltapalaksi teekupposen kera!