Näytetään tekstit, joissa on tunniste Terveellistä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Terveellistä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 5. joulukuuta 2015

Kotikutoinen Mysli

Eikö ole jotenkin hurjan kuulosita, miten koko ajan uutisoidaan, että kaikessa kaupasta ostettavassa on paljon piilosokeria? Mistä kaikesta sitä nyt sitten saa? Ilmeisesti ainakin kaikista valmisruuista, jogurteista, muroista.. 
Rakastan mysliä. Ihan tolkuttomasti. Rapeaa mysliä on ihanaa rouskutella luonnonjogurtin kera aamiaisella. Myslipaketit ovat vain jääneet jo kauan kaupan hyllyille, kun alkoi kuulua juttuja piilosokereista. 

Sitten keksin alkaa valmistaa myslit itse. Saapahan valita juuri mieleisensä täytteet, käyttää niin paljon makeutusta kuin tarpeelliseksi kokee ja tietää tasan tarkkaan, mitä mysliinsä on laittanut. Ja suhteessa siihen, miten paljon epäilee lisäaineita ja myrkkyjä elintarvikkeissa olevan, kokonaisuutta voi keventää entisestään valitsemalla luomua <3.
Mysliä uunipellillä, paahtoprosessi kesken!
5 dl kaurahiutaleita
3 dl rusinoita, kuivattuja hedelmiä & marjoja
1 dl kaakaonibsejä
2 dl siemeniä 
3 dl pähkinöitä
1/2 dl oliivi- tai kookosöljyä
3 rkl hunajaa
kanelia
kardemummaa
inkivääriä
ripaus suolaa 

Yhdistä kaurahiutaleet ja pähkinät. Kuumenna kattilassa öljy, hunaja, mausteet ja valuta seos hiutale-pähkinä-seoksen sekaan. Sekoita huolella. Levitä seos uunipellille ja paahda mysliä uunissa 175 c noin 15 minuuttia tai kunnes mysli alkaa saada hieman väriä. Kääntele välillä, mikäli tarpeellista.
Ota mysli uunista ja yhdistä paahdetut hiutaleet kaakaonibsien, kuivattujen hedelmien ja marjojen sekä siemenien kera.

Säilytä mysli kuivassa ja nautiskele jogurtin kera!

tiistai 27. lokakuuta 2015

Valkosipulinen lehtikaalimuhennos, eli terveyttä vihreässä muodossa

Meidän perheessä on ollut viime aikoina aika lailla terveydellistä huolta. Osa läheisistä on käynyt ihan sairaalan petejä myöten toipumassa ja viime viikko menikin vanhempieni luona sairaanhoitajan roolissa. Keskityttiin kokkaamaan kaikkea terveellistä ja etenkin ruokia, jotka nostaisivat veren hemoglobiinia korkeammalle. Nyt on siis kokattu paljon ruokaa pinaatista, nokkosesta ja muusta vihreästä. Tulin ostaneeksi kaupasta myös iiison nipun lehtikaalta, tuota kaalien superruokaa. Se sisältää valtavasti rautaa, c-vitamiinia, kalsiumia ja proteiineja. On kuulemma kasvissyöjienkin vakkarivihanneksia juuri näiden ominaisuuksiensa ansiosta.

Kun kelit siis kylmenevät ja haluat nostaa vastustuskykyä tai olo tuntuu aneemiselta, osta puska lehtikaalta ja kokeile tehdä tälläinen muhennos, sopii leivän päälle, lautasen reunalle lisäkkeeksi, iltapalalle munakkaan joukkoon...mihin vain! Makukin on erittäin maukas. Jos et ole kaalien ystävä, tätä kannattaa kokeilla, ei nimittäin muistuta sitä makeanätläkkää aromia, joka meidän suomalaisten kaaliruuissa yleensä on (ja jota henk.koht. rakastan :D).
1 iso puska lehtikaalta
3 valkosipulia
reilusti voita
mustapippuria
(ripaus suolaa)

Revi kaalista kovat "keskiruodot" irti ja silppua kaali. Paloittele valkosipuli. Sulata pannulla reilusti voita ja lisää kaali ja sipulit kypsentymään. Kypsennä kaalta kohtuullisella lämmöllä sekoitellen, kunnes kaali alkaa olla pehmeää ja muhennosmaista, malttia! Mausta mustapippurilla ja tarvittaessa suolalla.