Iki-ihana, Kaikkien Aikojen Jouluherkut-lehti on ilmestynyt taas tällekin vuodelle! Olen lehden kestotilaaja, siitä on helppoa pitää kiinni kun lehti ilmestyy vain kerran vuodessa :D. Selailimme sitä poikien kanssa ja yhtäkkiä meillä oli armoton hinku leipoa jotain! Yhdessä valikoitiin leipomukseksi pehmeät piparkakkupalat ja niitä maistellessa tuntui jo vähän joululta.. illalla laitettiin vähän kynttilöitä palamaan ja kuunneltiin "Poro juoksee tunturilla". Laulu ei ole varsinaisesti joululaulu, joten sitä on luvallista jo kuunnella.. jotain taikaa lapsuuden jouluista laulussa silti on, kuunnelkaapa youtubesta <3. Ei siihen kuulkaas enää kauaa ole kun enkelikellot kilisevät, neilikka, havut ja inkivääri tuoksuvat ja jostain kuuluu "en etsi valtaa loistoa"..
2 kananmunaa
1 1/2 dl fariinisokeria
50 g sulatettua voita
1/2 dl öljyä
2 3/4 dl vehnäjauhoja
1/2 rkl leivinjauhetta
1/2 rkl kanelia
1/2 rkl vaniljasokeria
1 tl inkivääriä
1/2 tl neilikkaa
1/2 tl pomeranssin kuorta
1 dl maitoa
(meidän versiossa mukaan tulee vielä 100 g tummaa suklaata)
Vaahdota kananmunat ja sokeri. Sulata voi. Sekoita munaseokseen voi ja öljy varovasti käännellen. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja mausteet. Lisää jauhoseosta ja maitoa vuorotellen munavaahtoon. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Vuoraa noin 20x30 cm:n kokoinen uunivuoka leivinpaperilla ja kaada taikina vuokaan.
Paista taikinalevyä uunin keskitasolla 200 asteessa noin 15 minuuttia. Jäähdytä taikinalevy. (Tässä vaiheessa me sulatettiin vesihauteessa tumma suklaa ja levitettiin se leivosten päälle jähmettymään, mutta tämä vaihe ei kuulu alkuperäiseen reseptiin.)
Koristele taikinalevy sokerikuorrutteella ja helmikoristeilla. Leikkaa taikinalevy neliöiksi tai ota muotilla kuvioita.
Ikimuistoiset ruokahetket syntyvät vanhoista reseptiaarteista, jotka toimivat vuosikymmenistä toiseen - retroherkkuja! Ennen oli paremmin, kokattiin aitoa, mutkatonta ja ennen kaikkea herkullista ruokaa murehtimatta suolasta ja rasvasta. Blogista löytyy herkkuja laidasta laitaan - joskus väkerretään kaikki alusta alkaen itse. Joskus on kiire ja oikaistaan einesten avulla, joskus tehdään salaisia makunautintoja jotka syödään vasta kun kaikki ovat menneet nukkumaan. Miten sinun mummasi sen teki?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suklaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suklaa. Näytä kaikki tekstit
tiistai 1. joulukuuta 2015
perjantai 28. elokuuta 2015
Kaikki on turhaa, paitsi suklaa! Kesän suklaa-mansikkakakku
Suklaakakku.
Täyteläinen, tuhti maku, kostea keskeltä, päällä raikkaita kesän mansikoita kermavaahtoon upotettuna. Siitä on tässä helpossa mutta laadukkaassa kakussa kyse.
Kakku pitää aika täpäkästi muotonsa, koska siinä on paljon ehtaa suklaata. Tästä syystä se on täydellinen syötävä myös piknikillä, pakatkaa kermavaahto ja mansikat erikseen mukaan, levittäkää huopa niitylle ja alkakaa nauttia! Jos ei pidä kiirettä, vinkkinä voin kertoa, että kakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä leipomisesta, seuraavaan päivään on vain vähän vaikeaa odottaa kun tietää, mitä jääkaapissa odottaa ;)
2 levyä laadukasta, suomalaista tummaa suklaata
175 g huoneenlämpöistä voita
1,5 dl ruokosokeria
5 keltuaista
reilu 1 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
0,5 dl täysmaitoa
5 valkuaista
Päälle koristeluksi kermavaahtoa ja mansikoita ja kirsikoita
Vuoraa irtopohjaisen kakkuvuoan pohja ja reunat leivinpapereilla. Pilko suklaa kulhoon ja sulata se vesihauteessa. Vaahdota voi ja sokeri keskenään vatkaimella, lisää keltuaiset yksi kerrallaan ja vatkaa huolellisesti sekaan. Siivilöi jauho ja lisää suola, suklaa sekä maito. Vatkaa valkuaiset erillään kovaksi vaahdoksi, vaahto on riittävän kovaa kun se ei liiku vaikka käännät kulhon ylösalaisin :). Kääntele valkuaisvaahto taikinan sekaan. Levitä taikina kakkuvuokaan ja tasoita. Paista 175 c uunin keskitasolla 30-35 minuuttia riippuen siitä, miten tahmaista siitä haluat. Kakku on valmista, kun puutikulla kokeillen on reunoilta kiinteämpi, keskeltä löysempi.
Anna kakun jäähtyä rauhassa ja ota se vuoasta vasta täysin jäähtyneenä.
Koristele kakku kermavaahdolla ja tuoreilla marjoilla. Nauti hyvässä seurassa kahvikupin äärellä.

![]() |
Suklaan sulatuksesta se alkaa.. |

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)