sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Paksun lätyt, elikkäs pannarit!

No nyt on luvassa vanha resepti mumman niksinurkasta! Silloin, kun ihannoimme Ameriikan pancakeseja pitäisi muistaa, että meilläkin osataan tehdä turpeita ja maukkaita pikkupannareita! Meillä nämä katoavat aina pöydästä viimeistä murua myöten, hyvä mumma, sä teit sen taas!

2 munaa
1 dl sokeria
2 dl piimää
1 tl soodaa
3-4 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
voita (paistamiseen)

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita sooda piimään ja lisää muna-sokerivaahtoon. Sekoita taikinaan jauhot ja suola. Kuumenna voita ohukaispannussa. Nosta taikinaa lusikalla pannun koloihin kunnolla reunoja myöten.
Jos et omista ohukaispannua voit käyttää myös tavallista paistinpannua. Taikina on niin jähmeää, että letut pitävät muotonsa näinkin.
Paista molemmin puolin kauniin ruskeiksi. Tarjoa hillon kera.

Suppilovahverokeitto


Suppilovahverokeitto, seuralaisenaan timjamiskonssi
Tämä oli loppujen lopuksi aika ankea sienisyksy, vaikka alkusyksystä täpisinkin sienireissujen kera. Syksy poiki kaksi tuottoisaa sieniretkeä ja muutoin pelkkiä vesiperiä. Onneksi on ihania ystäviä, joilla on salaisia sienijemmoja metsässä. Ja ymmärrän täysin, jos omia salaisia sienestyspaikkojaan ei halua jakaa muiden kanssa. Pääasia, että jakaa sienisaaliinsa kanssani :D !

Siksi olikin ihanaa avata ovi Anulle, joka tupsahti luoksemme mukanaan pussillinen kuivattuja suppilovahveroita.  Kun kaapin perältä löytyi vielä viimevuotisia kuivattuja mustatorvisieniä, oli pakko vääntää kermainen, sakea sienikeitto!
2 reilua kourallista kuivattuja suppilovahveroita
5 dl vettä
1-2 liemikuutiota (kasvis- tai kanaliemikuutiot)
4 dl kermaa
3/4 dl vaaleaa maizenaa
ripaus valkopippuria

Murenna sienet pienemmäksi muruksi ja laita ne likoamaan veteen noin puoleksi tunniksi.
Sienet likoavat kärsivällisinä, ovat saaneet seuralaisekseen skonssitaikinan.
 Laita sienet, vesi ja liemikuutiot kattilaan ja kuumenna niin, että liemikuutiot liukenevat veteen sekoitellessa. Lisää maizena sekä kerma kattilaan ja kuumenna uudelleen sekoitellen. Keitto on valmista kun se kiehahtaa ja saostuu, mausta valkopippurilla oman maun mukaan ja nautiskele hyvän leivän kera, noms!

Syksyn uuniomenat


Tuliko teidän värkkäiltyä jos jonkinlaista omenahässäkkää tänä syksynä? Jos teidänkin piti keksimällä keksiä keinoja, miten runsaan omenasatonne hyödyntää, tässä on yksi tosi simppeli kikkakolmonen; tehkää uuniomenoita :)!

Painakaa mieleen ensisyksyn varalta:

Omenoita
2 rkl voita
0,5 dl fariinisokeria
1 tl kanelia

Poista ompuista siemenkota, laita omenat uunivuokaan. Sekoita täyte ja täytä omenien keskustat seoksella. Paista 180 c 20-30 minuuttia ja tarjoa jäätelön tai vaniljakastikkeen kera!

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Suklaapuuro

Yök, en syö tota puuroo!
Kuulostaako tutulta? Kun itsellä nousi lapsena pala kurkkuun kaurapuuroa nähdessäni, mumma - tuo ovelista ovelin - suostutteli minut syömään puuron parilla kaakaolusikallisella. Olen kuullut, että ennen vanhaan suklaapuuro oli suorastaan herkkujälkkäri, jota tarjoiltiin kermavaahdon tai vaniljakastikkeen kera! Tehtiinkö teillä koskaan tätä herkkua?
Arvatkaas, mitä näistä aineksista syntyy ihan kohta?
1 l maitoa

1 dl mannasuurimoita
4 rkl kaakaojauhetta
1 dl sokeria
1/4 tl suolaa

Kuumenna maito paksupohjaisessa kattilassa. Vispaa maidon joukkoon mannasuurimot, kaakaojauhe, sokeri ja suola. Keitä puuroa pienellä lämmöllä n. 10 minuuttia, varo ettei puuro pala pohjaan. Tarjoa joko lämpimänä tai kylmänä, joko puurolakkoileville lapsille tai kermavaahdon kera jälkärinä aikuisille :D !

tiistai 27. lokakuuta 2015

Valkosipulinen lehtikaalimuhennos, eli terveyttä vihreässä muodossa

Meidän perheessä on ollut viime aikoina aika lailla terveydellistä huolta. Osa läheisistä on käynyt ihan sairaalan petejä myöten toipumassa ja viime viikko menikin vanhempieni luona sairaanhoitajan roolissa. Keskityttiin kokkaamaan kaikkea terveellistä ja etenkin ruokia, jotka nostaisivat veren hemoglobiinia korkeammalle. Nyt on siis kokattu paljon ruokaa pinaatista, nokkosesta ja muusta vihreästä. Tulin ostaneeksi kaupasta myös iiison nipun lehtikaalta, tuota kaalien superruokaa. Se sisältää valtavasti rautaa, c-vitamiinia, kalsiumia ja proteiineja. On kuulemma kasvissyöjienkin vakkarivihanneksia juuri näiden ominaisuuksiensa ansiosta.

Kun kelit siis kylmenevät ja haluat nostaa vastustuskykyä tai olo tuntuu aneemiselta, osta puska lehtikaalta ja kokeile tehdä tälläinen muhennos, sopii leivän päälle, lautasen reunalle lisäkkeeksi, iltapalalle munakkaan joukkoon...mihin vain! Makukin on erittäin maukas. Jos et ole kaalien ystävä, tätä kannattaa kokeilla, ei nimittäin muistuta sitä makeanätläkkää aromia, joka meidän suomalaisten kaaliruuissa yleensä on (ja jota henk.koht. rakastan :D).
1 iso puska lehtikaalta
3 valkosipulia
reilusti voita
mustapippuria
(ripaus suolaa)

Revi kaalista kovat "keskiruodot" irti ja silppua kaali. Paloittele valkosipuli. Sulata pannulla reilusti voita ja lisää kaali ja sipulit kypsentymään. Kypsennä kaalta kohtuullisella lämmöllä sekoitellen, kunnes kaali alkaa olla pehmeää ja muhennosmaista, malttia! Mausta mustapippurilla ja tarvittaessa suolalla. 

Äidin ihana kaalilaatikko

Oletteko lukeneet Hans Välimäen Mummola-kirjaa? Voi mitä herkkuja siinä onkaan, ainakin jos arvostaa reseptejä, joita mummo teki :) !
Kirjasta muistin yhden ehdottoman klassikon, nimittäin kaalilaatikon. Tämä herkutellaan luonnollisestikin puolukkahillon ja ruisleivän kera, nams! Ensin ajattelin julkaista tässä Hans Välimäen kaalilaatikon ohjeen, mutta sitten tulinkin toisiin ajatuksiin. Huomasin meidän perheen ja Hansin reseptin välillä yhtäläisyyksiä aika lailla, siksi tässä nyt meidän perheen - tarkemmin sanottuna äitini - kaalilaatikon ohje. Kannattaa tutustua silti Mummola-kirjaan vaikka väitänkin, että sen laatikko saattaa jäädä vähän makeammaksi kuin tämä meidän suolainen kaaliloota. Voitte olla varmoja, että tulen kokeilemaan järjestelmällisesti pula-ajan aarteiden lisäksi Mummola-kirjan reseptejä, oli se kirja sen verran messävä ylistys kotiruoalle <3!
1 iso keräkaali
1 dl puuroriisiä
2-3 sipulia
6 dl vettä
2 tl suolaa
400 g nauta-sikajauhelihaa
meiramia
mustapippuria myllystä
suolaa
lihaliemikuutio murennettuna
3 rkl siirappia
voita pinnalle (tämä napattu Mummola-kirjasta)

Silppua kaali ja keitä riisi kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan (siis "lisäkeriisiksi"). Silppua sipulit. Kuumenna vesi kattilassa ja laita suola, kaali ja sipuli kiehumaan.
Hauduttele kaalia miedolla lämmöllä puolisen tuntia.
Kypsennä jauheliha ja mausta se rohkeasti meiramilla ja mustapippurilla. Murenna joukkoon myös 1 lihaliemikuutio. Sekoita jauheliha yhdessä siirapin kanssa kaali-sipuliseoksen sekaan ja ripottele joukkoon vielä hieman suolaa. Älä huoli, vaikka reseptissä on paljon suolaa, siirappi ja kaalin luontainen makeus taittavat sitä pois.
Kaada kaaliseos liemineen voideltuun vuokaan ja sekoita joukkoon riisit. Laita vuoan pinnalle pari nokaretta voita. Kypsennä laatikkoa 200 asteessa reilu tunti (tai kunnes pinta alkaa saada kunnolla väriä ja laatikko näyttää kypsältä). Tarjoa kaalilaatikko puolukkahillon kera.
Himoannosta seurasi himosantsaus, tätä oli pakko saada lisää ja lisää! Ehkä parasta kaalilaatikkoa ikinä!

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Pula-ajan lanttumunkit

Uunituoreita lanttumunkkeja, maistuis varmaan sullekin?
No nyt sitä pula-ajan sapuskaa! Ensimmäinen viritelmä, mustikkapiirakka, ei oikein ottanut tuulta siipiensä alle, mutta tämä kokeilu saavutti jo suuren suosion. Maisteluraatiin kuuluneet 60-vuotiaat ja yksi 90-vuotias ylistivät lanttumunkit arvoon arvaamattomaan! Maussa taisi olla tosiaan se häivähdys vanhaa aikaa..
Ja olivat nämä kyllä hämmentävän maukkaita, toki niitä kokatakseen täytyy tykätä lantusta, sehän on selvä ;) !
Mutta suosittelen kokeilemaan, ota aikamatka pula-ajalle ja tee lanttumunkkeja! Herkuttele munkit ison puolukkahillovuoren ja piimälasillisen kera, eiköhän siinä ole nostalgiaa kerrakseen hetkeksi aikaa!

2-3 lanttua
suolaa
vettä
1 sipuli
1 tl rasvaa
keitinlientä tai maitoa (itse käytin maitoa)
2-3 rkl korppujauhoja
1 tl suolaa
1 tl sokeria
1/4 tl pippuria
1 muna

Pese ja kuori lanttu ja leikkaa se paksuiksi viipaleiksi. Keitä viipaleet kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Ota lanttuviipaleista pyöreällä muotilla kakkuja ja lado ne vierekkäin pellille (itse jätin tämän vaiheen tekemättä suurimmasta osasta lanttuviipaleita - olivat jo valmiiksi passelin pyöreitä). 
Käytä tähteeksi jääneet lantunpalat seokseen, joka levitetään lanttujen päälle. Hienonna lantunpalat ja sekoita sipulisilppuun, jonka olet ruskistanut tilkassa rasvaa. Lisää vielä joukkoon lantun keitinliemessä tai maidossa turvotetut korppujauhot sekä suola, pippuri, sokeri ja muna. Sekoita tasaiseksi ja levitä seosta lanttukakkujen päälle. 
Uuniin mars!
Paista lanttuja uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia eli kunnes ne ovat ruskeita. Tarjoa puolukkahillon ja keitettyjen ohrasuurimoiden tai perunan kera.