perjantai 28. elokuuta 2015

Uudet perunat juustokuorrutteella ja Laura-mumman kermaviilikastike

Mikset kokeilisi välillä jotain muuta kuin kesäkeittoa tai pottuja sillin kera? Tässä uudet perunat vähän erilaisella tavalla toteutettuna, perunoiden tuoreus tulee ihanasti uunissa esille. Nämä on tosi, tosi, tooosi herkullisia! Lupaa, että kokeilet! Grillaa kaveriksi vaikka muutama täyslihamakkara, turauta lautasen reunalle sinappia ja korkkaa olut. 
Ja sopiihan uusien perunoiden kanssa - jälleen Laura-mummalta peritty - kermaviilikastikekin! Tämä kastike on räätälöity nimenomaan uusille perunoille ja sieltä löytyy tujaus sitä silliä, jota moni uusien pottusten kanssa kaipaa. Väitän myös, että sillinsä lautasen reunalle jättävät tykkäävät kyllä tästä kastikkeesta, siinä on Laura-mumman laatutakuu!
Potut ovat käyneet uunissa kypsymässä, nyt ne odottavat vielä juustokuorrutetta
uusia perunoita 
merisuolaa
reilu pala voita (n. 50 g)
reilu rkl oreganoa
maun mukaan kovaa cheddarjuustoa
maun mukaan pinaatinlehtiä

Pese ja hiero perunoista enimmät kuoret pois. Puolita / paloittele perunat uunipellille leivinpaperille mieleisiksi paloiksi ja rouhaise niiden päälle rohkeasti merisuolaa. Laita perunat uuniin, mieluiten grillivastukselle 225 c ja kuumenna perunoita, kunnes ovat täysin kypsiä ja pinta on alkanut tummua rapeaksi (uunin grillivastuksesta ja perunoiden koosta riippuen 25-45 minuuttia).
Tee perunoiden kypsyessä kuorrute. Vaivaa voin sekaan oregano, raastettu cheddarjuusto sekä silputtu pinaatti. Kuorrute saa olla "tönkköä", eli laita reilusti juustoa ja pinaattia! Nostele kuorrute perunoiden päälle ja paista uunissa vielä n. 15 minuuttia, kunnes juusto on kypsynyt perunoiden päälle. 

Tämon herkkuva! 
Valmiita nautittaviksi!
Mumman kermaviilikastike uusille perunoille
1 prk kermaviiliä
3 keitettyä kananmunaa 
1 sipuli
1 tl sinappia
2 tl korppujauhoja
 100 g matjesilliä 

Hienonna kananmunat haarukalla muruksi. Silppua sipuli (tai kuten mumma on ohjeeseen kirjoittanut "pienistä sipuli silipuksi"). Leikkaa matjesilli pieneksi muruksi. Yhdistä kaikki aineet keskenään ja laita jääkaappiin maustumaan tunniksi. Täydellinen makupari uusille perunoille, noms!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti